Kamferin (C 10 H 16 O) rakenteesta muodostui Suomessa 1850-luvulta lähtien tieteellinen kiistakysymys, joka kiihtyi Suomen kemian toisen kultakauden aikana. Suomessa tutkittiin aktiivisesti eri kemiallisten aineiden reaktioita, mutta tutkimustuloksilla eivät mahdollistaneet suoria käytännön sovelluksia.
Kamferin tutkimukset aloitti ensimmäisenä suomalaisena Edvard Hjelt (1855-1921), joka tutki kamferisarjan yhdisteitä lisensiaatintyössään 1879. Ossian Aschan taas tutki alisyklisiä yhdisteitä ja aloitti erityisesti kamferin tutkimisen 1893. Kolmas kamferia tutkinut suomalainen kemisti oli Gustaf Komppa, joka aloitti tutkimukset 1893. Kompan tavoitteena oli syntetisoida kamferi ensimmäisenä, kun taas Aschanin ote oli analyyttinen.
Kamferin rakennekaavan löysi kuitenkin ensimmäisenä saksalainen Julius Bredt 1893. Kaava perustui kamferin synteesiin kamforonihaposta. Koska nykyisiä molekyylirakenteen kokeellisia määritysmenetelmiä ei tällöin ollut keksitty, niin paras tapa todentaa esitetty rakenne oli syntetisoida molekyyli sitä vastaavista rakenneosista. Synteesin keksimisessä käydyn kilpailun voittivat Sir Wlilliam Henry Perkin ja Jocelyn Field Thorpelle 1897. Komppa onnistui syntetisoimaan apokamferehapon 1901 ja kaksi vuotta myöhemmin itse kamferihapon. Perkin ja Thorpe löysivät myöhemmin tälle vielä vaihtoehtoisen synteesitien. Suomalainen Niilo Toivonen loi vielä uuden kamferin kokonaissynteesin.
Nykyään Kamferia käytetään perinteisenä lääkkeenä sellaisten oireiden hoitoon ja ehkäisyyn, jotka todennäköisesti aiheutuvat liian alhaisesta verenpaineesta.