Kurt Buch (9.5.1881-4.1.1967) oli kahden yliopiston kemian professori ja merentutkija. Hän sai kansainvälistä tunnustusta merentutkijana erityisesti hiilihappotasapaino-tutkimuksistaan. Buchin hiilidioksidimittaukset ovat saaneet uutta painoa kasvihuoneilmiön tultua yhä selvemmin dokumentoiduksi. Hän toi Suomeen amerikkalaista tutkimusmetodia ja opetustapaa.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo
Elämä
Kurt Karl Wilhelm Buch syntyi Helsingissä 1881 tieteestä kiinnostuneeseen perheeseen. Hänen isänsä oli lääketieteen tohtori, kollegineuvos Maximilian Theodor Buch ja äitinsä Anna Eugenia Stintmann.
Kurt Buch opiskeli Nya svenska läroverket i Helsingfors -oppikoulussa, josta valmistui ylioppilaaksi 1899. Buch aloitti kemian opiskelun Helsingin yliopistolla, josta valmistui filosofian kandidaatiksi 1904. Buch oli Ossian Aschanin oppilas, mutta vaihtoi maanviljelyskemian ja -fysiikan professorin Arthur Rindellin oppilaaksi ja assistentiksi, koska koki ettei saanut Aschanilta tarvitsemaansa tukea jatko-opintoihin. Buch opiskeli modernia fysikaalista ja analyyttista kemiaa.
Buch päätti jatkaa opintojaan ja pääsi apurahalla opiskelemaan Saksaan Breslauhun professori Richard Abeggin johdolla. Saksassa Buch tutki veden kemiaa. Suomeen palattuaan (1908) hän yritti väitellä tohtoriksi Helsingissä, mutta vastaväittäjänä ollut dosentti William Öholm hylkäsi opinnäytteen.
Hylkäyksestä huolimatta Buch halusi jatkaa tutkijanuraansa ja pääsi Suomen Tiedeseuran organisoimaan hydrografis-biologiseen merentutkimusohjelmaan kemian assistentiksi 1910. Hän julkaisi veden kemiallista laatua, irtainten ainesten vaikutuksia ja veden kaasupitoisuuksia käsitteleviä tutkimuksia saksaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Buch väitteli uudestaan kemian professori Öholmia vastaan ja sai tällä kertaa lisensiaatin arvon. Väitöksenä toimi kaksiosaisen tutkimuksen Über die Alkalinität, Wasserstoffionen-Konzentration, Kohlensäure und Kohlensäuretension im Wasser der Finnland umgebenden Meere (1917) ensimmäinen osa. Tohtorin arvon Buch sai virallisesti 1918 sisällissodan päätyttyä.
Buch osallistui Suomen sisällissotaan organisoimalla suojeluskuntia Itä-Suomessa valkoisten puolella. Hän toimi Riihimäellä teknokemiallisen tehtaan Helioksen teknillisenä johtajana, tuotti suojeluskuntalaisille käsikranaatteja ja johti valkoisten tiedustelupalvelua Riihimäellä. Buch sai vänrikin arvon ja kolmannen luokan Vapaudenristin. Sodan päätyttyä hän toimi suojeluskuntien kaasu-upseerina ja talvisodassa puolustusministeriön kaasusuojeluosastolla.
Kurt Buch meni naimisiin Alfhild Maria Lindeqvistin kanssa (1886-1964) vuonna 1908. Pariskunta sai kolme lasta: Per Olofin (1911), Ulla Maritan (1916) ja Nora Margaretan (1920).
Buch kuoli Ruotsissa 1967.
Työ
Sisällissodan jälkeen Buch nimitettiin uuden merentutkimuslaitoksen talassologin virkaan ja laitoksen kemian osaston johtajaksi 1919. Helsingin yliopistolle Buch palasi kemian dosentiksi 1927 ja kasvavan kansainvälisen huomion ansiosta hänet kutsuttiin Suomen Tiedeseuran jäseneksi 1933. Merentutkimuslaitokselta Buch lähti saatuaan nimityksen Åbo Akademin kemian professoriksi 1934. Yliopiston professuuri tarjosi tilaisuuden keskittyä yhä enemmän tieteeseen, tutkimukseen ja opetukseen, ja helpotti kansainvälisetä yhteistyötä.
Turussa Buch kehitteli pienempiä moderneja laitteita tutkimusalaansa varten. Turusta Buch siirtyi Helsinkiin ruotsinkielisen kemian professuuriin 1942 William Öholmin siirryttyä eläkkeelle 1939. Sotien takia viran täyttöprosessi sujui hitaasti. Keskustelua käytiin hänen iästään ja tutkimusalan “käytännöllisyydestä”. Tavoitteena hänellä oli uudistaa kemian opetusta Helsingin yliopistossa, mutta ei onnistunut omasta mielestä ilmapiirin vanhoillisuuden takia.
Buchin tutkimukset Saksassa opiskelun jälkeen liittyivät veteen. Hän teki aluksi vesiliikennettä, kalastusta ja uittoa hyödyttävää vesistöjen rakenteen ja kunnon tutkimusta sisävesillä. Tästä Buch siirtyi Suomea ympäröivien merien, Itämeren ja sen lahtien tutkimiseen, josta 1930-luvun alussa siirtyi tutkimaan valtameriä. Hän tutki Petsamon vuonon ja siihen liittyviä Barentsin meren vesiä, pohjoiselta Atlantilta lähinnä Tanskan ja Islannin välisiä ja Islantia ympäröiviä vesiä. Tukikohtana tutkimustyössä olivat kalastusalukset. Buch organisoi Huippuvuorille tutkimusmatkan (1936).
Kansainvälistä huomiota Buch sai valtameren irtaimia aineksia ja kaasupitoisuuksia käsittelevistä tutkimuksistaan. Tutkimuksia ilmestyi tiuhaan, ja Buch esitelmöi useissa alan kansainvälisissä konferensseissa ja oli mukana merentutkimusneuvoston eri komiteoissa. Yhdysvalloista hän esitteli ja teki tutkimustaan Woods Hole Oceanographical Institutissa, luennoi ja esitelmöi Seattlen oseanografisessa instituutissa ja La Jollan merentutkimuslaitoksessa Kaliforniassa. Kosketukset Yhdysvaltain johtaviin talassologeihin olivat Buchille varsin arvokkaita ja auttoivat amerikkalaisten tutkimusmetodien tunnetuksi tekemistä myös Suomessa.
Buch oli tuottelias kemisti, jonka tutkimukset painottuivat vesien hiilihappotasapainon tutkimiseen ja erityisesti merien hiilidioksidipitoisuuksien analyysimenetelmien luomiseen, mistä kehittyi yleisesti hyväksytty tutkimusala. Buch julkaisi tieteellisten artikkeleiden lisäksi yleistajuisia lehtikirjoituksia ja kemian oppikirjoja. Hän organisoi Suomen osallistumisen kansainväliseen ilmakehän ja sadeveden kemiallisen sisällön jatkuvaan tutkimisohjelmaan 1955 sekä johti Suomessa suoritettavaa tutkimusta useita vuosia.
Vaikka Buch julkaisi yli sata kirjoitusta vesien ja ilman kemiasta, on hänen elämäntyönsä jäänyt vähälle huomiolle hakuteoksissa. Buchia siteerataan alallaan vieläkin eksperttinä.
Kunnianosoituksia
Buch toimi useissa arvostetuissa viroissa (muun muassa Merentutkimuslaitoksen talassologi ja kemian osaston johtaja 1919-1935, Helsingin yliopiston kemian dosentti 1927-1938, Åbo Akademin kemian professori 1934-1942, Helsingin yliopiston kemian professori 1942-1949 ja vt. professori 1949-1951). Hän oli myös seuratoiminnassa mukana (muun muassa Suomen Kemistiseuran puheenjohtaja 1927 ja kunniajäsen 1951, Suomen Tiedeseuran puheenjohtaja 1952-1953) ja sai toiminnastaan kunnianosoituksia (muun muassa Vapaudenristi 3 1918, Verdienstkreuz für Kriegshilfe 1918; Suomen Leijonan K 1948, Hallbergin palkinto 1947).
Lähde:
Autio, V.-M. (2002). Buch, Kurt (1881-1967). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Linkki artikkeliin