Niilo Toivonen (7.2.1888-11.9.1961) oli Suomen kemian toisen kultakauden jälkeinen kemian professori. Hänet muistetaan akateemisena opettajana sekä perusteellisena ja kriittisenä tutkijana, joka varsinkin kamferin terpeenejä koskevilla tutkimuksillaan nousi kansainvälisesti arvostetuksi kemistiksi.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo
Elämä
Niilo Johannes Toivonen syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1888. Hänen isänsä oli kauppias Johannes Toivonen ja äitinsä Edla Sofia Blomster. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1906, josta lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1913, lisensiaatiksi 1918 ja tohtoriksi 1919. Väitöskirjan aiheena oli leipomokemia ja -fysiikka. Toivonen harrasti filosofiaa ja runoutta.
Niilo Toivonen meni naimisiin Gabriella Willgrenin (1885-1971) kanssa vuonna 1919. Pariskunta sai kaksi lasta: Heikki Johanneksen (1920) ja Anja Liisan (1924). Toivonen kuoli Helsingissä 1961.
Työ
Toivonen työskenteli aluksi maanviljelyskemialliseen laboratorioon assistenttina. Tästä hän siirtyi Ossian Aschanin johtamaan kemian laboratorioon assistentiksi 1916, jossa työskenteli kahdeksan vuotta. Toivonen työskenteli myös Helsingin maanviljelyslyseon kemian ja fysiikan opettaja (1918-1919), Osuusliike Elannon kemistinä (1920-1923) ja Osuustukkukaupan laboratorion johtajana (1923-1927).
Assistentti Toivonen sai nimityksen Helsingin yliopiston kemian apulaisen virkaan 1924. Kemian professoriksi hän pääsi Ossian Aschanin siirryttyä eläkkeelle keväällä 1927, jossa voimi vuoteen 1957 asti. Viran opetusala tarkennettiin orgaaniseen kemiaan. Professuurintäyttövuotena 1928 Toivonen julkaisi neljä tutkimusta Suomalaisen Tiedeakatemian annaaleissa ja teki tutkimusmatkan Saksaan Freiburgin yliopistoon, jossa pääsi työskentelemään makromolekyylikemian uranuurtajan Hermann Staudingerin johtamaan tutkimuslaitokseen.
Toivonen oli monipuolinen orgaanisen kemian tutkija. Hän loi uuden kamferin kokonaissynteesin, kehitti uusia terpeenejä, esitti uuden ionirakenteen teorian sekä keksi ratkaisun niin sanottujen endo-ekso-isomerien avaruusrakenteille. Näistä erityisesti endo-ekso-isomerien avaruusrakenteiden löytäminen toi Toivoselle huomattavaa kansainvälistä arvostusta, sillä saman ongelman parissa olivat työskennelleet monet tutkijat.
Toivonen julkaisi urallaan noin 100 tieteellistä tutkimusta, lukuisia yleistajuisia kirjoituksia ja bibliografian. Hän kirjoitti myös orgaanista kemiaa käsittelevän kirjan sekä työskenteli opettajana yliopistossa ja lyseossa.
Kunnianosoitukset
Toivonen sai useita kunnianosoituksia työstään (Suomen Valkoisen Ruusun R I 1938, Vapaudenristi 3 prk. 1942, Suomen Valkoisen Ruusun K 1952, Talvisodan mm., Jatkosodan mm. Gadolin-mitali 1949, Suomalaisen Tiedeakatemian kunniapalkinto 1949, Suomen kulttuurirahaston kunniapalkinto 1954). Hän oli myös monien seurojen jäsen (Suomalaisten kemistien seuran perustajajäsen 1919, puheenjohtaja 1923-1924, kunniajäsen 1947, kunniapuheenjohtaja 1957 ja Suomalaisen Tiedeakatemian apujäsen 1926, jäsen 1931, esimies 1952-1953).
Niilo Toivosesta on tehty kaksi maalausta (W. Thomé 1948, E. Nelimarkka 1949) ja mitali (K. Noramies 1958).
Lähde:
Autio, V.-M. (2001). Toivonen, Niilo (1888-1961). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Linkki artikkeliin