Pehr Adolf von Bonsdorff (27.10.1791-11.1.1839) toimi professorina Turussa ja Helsingissä sekä sai mineralogian ja analyyttisen kemian tutkimuksistaan kansainvälistä mainetta. Hän julkaisi tutkimuksia epäorgaanisen kemian ja mineralogian aloilta, joista merkittävimpiä ovat hänen kaksoissuoloja käsittelevät tutkimuksensa. Ruotsin tiedeakatemia palkitsi hänet 1836 kultamitalilla tutkimuksesta, jonka aiheena oli metallien hapettuminen ilmassa. Hän oli myös Suomen Tiedeseuran keskeisiä perustajia.
Elämä
Per Adolf Bonsdorff syntyi Turussa vuonna 1791. Hänen isänsä oli lääketieteen professori, arkkiatri Gabriel von Bonsdorff ja äitinsä Anna Adolfina Busch. Isänsä aateloinnin myötä Per Adolf sai 1819 sukunimeensä von-etuliitteen ja lisäsi etunimeensä h-kirjainen. Jälkipolvi muistaa hänet nimestä Pehr Adolf von Bonsdorff.
Von Bonsdorffin opintopolku oli varsin nopea ja suoraviivainen. Hän opiskeli aluksi kotiopettajien johdolla ja kirjoittautui 1810 Turun akatemiaan, missä alkoi opiskella luonnontieteitä. Pro gradu -väitöksensä hän suoritti Johan Gadolinin johdolla 1815, ja samana vuonna hänet promovoitiin filosofian tohtoriksi ja maisteriksi. Jo seuraavana vuonna hän oli dosentti ja pari vuotta myöhemmin yliopiston apulainen ja lopulta professori. Väitöskirjan hän kirjoitti latinaksi.
Pehr Adolf von Bonsdorff ei mennyt koskaan naimisiin. Hän kuoli usean vuoden sairastelun jälkeen Helsingissä 47-vuotiaana 1839.
Työ
Von Bonsdorff teki urallaan paljon tutkimus- ja työmatkoja, joilla tutustui jo varhain kansainväliseen tiedeyhteisöön. Kesällä 1819 hän lähti mineralogiselle tutkimusmatkalle Lounais-Suomeen ja seuraavana vuonna Tukholmaan, missä työskenteli aikakauden johtavan kemistin J. J. Berzeliuksen (1779-1848) laboratoriossa. Tukholmasta von Bonsdorff suuntasi Lontooseen ja Pariisiin, joissa tapasi monia menestyksekkäitä luonnontutkijoita. Vasta 1822 hän palasi Berliinin kautta takaisin Turkuun, missä Gadolinin professuuri oli juuri tullut avoimeksi. Von Bonsdorff oli viran ainoa hakija, ja hänet nimitettiin siihen seuraavana vuonna.
Von Bonsdorff ryhtyi hoitamaan professuuria, jossa piti luentoja, laboratorioharjoituksia ja teki myös kotilaboratoriossaan tutkimustyötä. Hän teki useana kesänä matkoja Ruotsiin, Pietariin, Saksaan ja Itävaltaan sekä osallistui saksalaisten luonnontutkijoiden kokouksiin, joissa piti esitelmiä tutkimuksistaan. Nämä kokoukset ovat Euroopan ensimmäisien kansainvälisien tiedekongressien esiasteita. Osaksi näiden matkojen pohjalta hän alkoi yhdessä ystävänsä, mineralogi N. G. Nordenskiöldin kanssa organisoimaan Suomeen yleistä tiedeseuraa, jonka perustaminen toteutui lopulta 1838.
Von Bonsdorff oli etevä ja itsenäinen tiedemies. Hänen merkittävimmät työnsä koskivat kaksoissuoloja. Turun palo tuhosi kuitenkin hänen mineraalinäytteensä ja muistiinpanonsa, niin että varsinaiset tutkimustulokset julkaistiin vasta 1829 Helsinkiin muuton ja uuden laboratorion perustamisen jälkeen. Kaikkiaan von Bonsdorff syntetisoi ja kuvasi noin 80 erilaista kaksoissuolaa, joista monet olivat ennestään tuntemattomia. Myöhemmin hän kiinnitti huomiota atmosfäärisen ilman vaikutukseen metallien oksidaatioon. Hän osoitti, ettei metalleissa tapahdu korroosiota kuivassa ilmassa, ja sai tästä työstä Ruotsin tiedeakatemialta Lindblomin kultamitalin. Kirjoituksensa von Bonsdorff julkaisi Ruotsin tiedeakatemian julkaisusarjassa ruotsiksi tai saksaksi, saksalaisissa aikakauslehdissä saksaksi ja Annales de chimie et de physique -sarjassa ranskaksi, koska hänen mielestä kemiaa on julkaistava kielellä, jota asiantuntijat osaavat lukea.
Yliopistomiehenä von Bonsdorff oli aktiivinen ja omaperäinen. Jo 1836 hän ehdotti luonnonhistorian professuurin jakamista kasvitieteen ja eläintieteen oppituoleihin, mikä toteutui 1852. Hänen tavoitteisiinsa kuului myös uusi lääketieteellisen kemian ja farmasian professuuri, joka toteutui farmakologian ja farmasian ylimääräisenä professuurina jo 1845. Bonsdorffien, samoin kuin heihin sukulaisuussuhteissa olevien Haartmanien, katsottiin edustavan yliopistossa luonnontieteellis-lääketieteellistä rintamaa.
Pehr Adolf von Bonsdorffilla oli lukuisia oppilaita, mutta näistä ainoastaan Victor Hartwall ja Adolf Moberg työskentelivät tutkijoina.
Kunnianosoitukset
Pehr Adolf von Bonsdorff toimi urallaan monissa arvostetuissa viroissa (Turun akatemian kemian dosentti 1816-1823, apulainen 1818-1823, vt. professori 1822-1823, professori 1823-) ja oli jäsenenä useassa seurassa (Collegium medicum 1823-, Pariisin filomaattisen ja luonnonhistoriallisen seuran kirjeenvaihtaja 1827; Senckenbergin luonnontutkimusseura 1827, Pietarin mineraloginen seura 1831, Pietarin tiedeakatemian kirjeenvaihtaja 1835, Suomen Tiedeseuran perustajajäsen 1838) ja sai kunniajäsenyyksiä (Jenan mineralogisen seura 1827, Pohjois-Saksan apteekkariyhdistys 1835)
Hän sai tutkimuksistaan ja työstään myös kunnianosoituksia (P. Vladimirin R 4 1834, Ruotsin Tiedeakatemian Lindblomin kultamitali 1836).
Lähteet:
von Bonsdorff, C. (1944). Tre lärde män: Per Adolf och Johan Gabriel von Bonsdorff, Evert Julius Bonsdorff. Helsinki.