Per Ekwall (13.8.1895-19.12.1990) on eräs aikansa kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista kemisteistä. Hän työskenteli fysikaalisen ja sähkökemian professorina Åbo Akademissa ja hänen tutkimustuloksensa johtivat moniin käytännön sovelluksiin pinta- ja kolloidikemian alalta. Ekwallin tieteellinen ura kesti yli 60 vuotta, jonka aikana hän ehti kouluttaa useita professoreita kemian eri osa-alueille.
Elämä
Per Ekwall syntyi 1895 Porissa. Hänen isänsä oli tehtailija Algot Julius Ekwall ja äitinsä Gerda Elisif Kindvall.
Per Ekwall kävi koulua Prin ruotsalaisessa yhteiskoulussa, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1913. Ekwall jatkoi opiskelua Helsingin yliopistossa, josta valmistui filosofian maistetiksi 1920. Tohtoriksi Ekwall väitteli rasvahappojen pintakemiasta Åbo Akamedista 1927 (Om ytaktiviteten hos högmolekylära fettsyrors natriumsalter).
Per Ekwall oli inspiroiva, hyvin itsetietoinen ja piti kiinni mielipiteestään. Hänellä oli myös vahva tieteellinen intuitio ja tieteellistä mielikuvitusta. Monista Ekwallin oppilaista ja edelleen näiden oppilaista on tullut fysikaalisen kemian, biokemian, puukemian ja lääketieteellisen kemian oppituolien haltijoita. Vapaa-aikanaan Per Ekwall harrasti purjehtimista saaristomerellä Micell-veneellään, sekä nautti hyvästä ruoasta ja viineistä.
Per Ekwall meni naimisiin Martha Gaddingin kanssa vuonna 1920. Pariskunta sai neljä lasta: Birgitan (1921), Lars Erikin (1924), Ullan (1925) ja Per Andersin (1929). Ekwall kuoli Tukholmassa talvella 1990.
Työ
Ekwall osallistui Suomen sisällissotaan (1918) laivaston varusmiehenä ja johti talvisodan (1939-1940) aikana hengityssuojaimien ja kaasunaamarihiilen valmistusta. Hän työskenteli sodan jälkeen puolustusministeriön kemian laboratorion tutkijana 1940-1941.
Per Ekwall työskenteli opintojen ohessa Helsingin kaupungin laboratorion assistenttina (1920-1921) ja oli tilapäinen laborantti Helsingin yliopistolla (1921). Tämän jälkeen hän työskenteli hetken fysiikan ja kemian tuntiopettaja Heurlinin koulussa Turussa, josta siirtyi Åbo Akademiin assistentiksi, tuntiopettajaksi ja sähkökemian lehtoriksi. Hänestä tuli kemian dosentti 1929 ja fysikaalisen kemian ja sähkökemian henkilökohtainen professori vuosiksi 1935-1943. Hän kehitti fysikaalis-kemiallisesta laboratoriosta arvostetun pinta- ja kolloidikemian tutkimuslaitoksen. Hän oli Ernst ja Majken Grönblomin fysikaalisen kemian ja sähkökemian professori 1943-1963.
Väitöskirjassaan (1927) rasvahapposaippuoiden pintakemiasta Ekwall osoitti, että saippuoilla on vedessä niin sanottu kriittinen pitoisuus. Ekwall toi uusia ideoita erityisesti kolloidi- ja sähkökemian tutkimukseen Saksan ja Ruotsin yliopistoista ja korkeakouluista. Hänen ohjaajiaan ja yhteistyökumppaneitaan olivat muun muassa Paul Walden, Wolfgang Ostwald ja Theodor Svedberg.
Ekwallin pääasiallisen kiinnostuksen kohteena olivat assosiaatiokolloidit. Nämä asymmetriset molekyylit rikastuvat rajapintoihin tai muodostavat vedessä pallomaisia misellejä, joiden sisään voidaan liuottaa veteen muuten liukenemattomia aineita. Tästä havainnosta on myöhemmin käytetty nimeä CMC (critical micelle concentration). Per Ekwall näki tämän ominaisuuden liittyvän rasvojen liikkumiseen eliöissä, kuten veressä. Tämä johdatti hänet soveltavaan tutkimukseen (1949-1953) muun muassa syöpien ja hormonien pariin. Jo varhaisessa vaiheessa Ekwall piti tärkeänä Turun, Helsingin ja Tukholman biologian ja lääketieteen tutkijoiden yhteistyötä.
Saatuaan Rockefeller-säätiöltä suuren apurahan Ekwall saattoi 1952-1963 jatkaa saippuoiden ominaisuuksien perustutkimusta. Saippuoiden vesiliuoksien tutkimus johti useisiin merkittäviin tuloksiin faasitasapainosta monikomponenttijärjestelmissä, nestekiteiden muodostumisesta ja rakenteesta sekä saippuasta ja vedestä poolittomissa liuottimissa. Ekwallin maine pintakemian tutkijoiden piirissä perustuu natriumkaprylaatti-dekanoli vesi-järjestelmän faasidiagrammiin (1960).
Ekwallin jäätyä eläkkeelle 1963 Ingengörvetenskapsakademien kutsui hänet Tukholmaan, missä hän perusti Ytkemiska laboratorietin ja johti sitä vuoteen 1968. Hän jatkoi Tukholmassa saippuajärjestelmien faasitasapainoja koskevia tutkimuksiaan yhdessä Krister Fontellin, Leo Mandellin ja Heikki Lehtisen kanssa. Julkaisuja ilmestyi useita. Uransa aikana Ekwall kirjoitti lähes 200 julkaisua. Hän oli Suomen eniten siteeratuimpia kemistejä vielä 1980-luvun loppupuolella.
Kunnianosoitukset
Per Ekwall sai useita kunnianosoituksia työstään (Suomen Valkoisen Ruusun K, Filosofian kunniatohtori Tukholma 1960, riemutohtori Åbo Akademi 1977). Hänen kunniaksi järjestettiin seitsemäs pohjoismainen pintakemian symposiumi 1981. Hän oli jäsenenä alansa seuroissa (Suomen kemistiseuran kunniajäsen 1961, Kemiska Sällskapet i Åbon kunniajäsen 1962, Tekniska Föreningen i Finland, American Chemical Society, Kolloid-Gesellschaft, Deutsche Bunsengesellschaft).
Per Ekwallin mukaan nimetty
- Luentosali (1991, Åbo Akademi)
Ekwallista on tehty muotokuva, joka sijaitsee hänen kunniakseen nimetyssä salissa Åbo Akademissa.
Lähde:
Backlund, S. & Hedström, G. (2003). Ekwall, Per (1895-1990). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Linkki artikkeliin Tekstin on kääntänyt Aulikki Litzen.