Suomessa rautakausi ajoittuu noin 500 eaa – 1300 jaa väliselle ajalle, jolloin osattiin jo käsitellä rautamalmeja. Ensimmäiset rautaesineet valmistettiin meteoriittien raudasta, joka sisälsi raudan lisäksi myös pieniä määriä nikkeliä. Maapallolla rauta on kallioperässä malmeina. Rauta oli aikaisempia raaka-aineita kestävämpi ja monipuolisempi työkalu- ja aseaines.
Ihminen oppi takomaan rautaa
Rautaa saatiin 2-5 metrin syvyydestä järvi- ja suomalmista, joka sulatettiin. Kallioperän rautaa liukeni veteen ja seisovassa vedessä se saostui sekä kiinnittyi hiekkaan. Järvimalmi on hiekkaa, jossa on 20-47 % rautaa. Muodostumisprossessiin vaikuttivat bakteerit, joille Suomen viileä ilmastovyöhyke oli edullinen. Kun limoniittimalmia löytyy suosta, sitä nimitetään suomalmiksi.
Rauta tarvitsee aina kuumataonnan. Varsinainen raudan poltto/pelkistäminen tapahtui todennäköisesti asuinpaikan läheisyydessä tarkoitusta varten rakennetussa uunissa. Raudanvalmistusprosessi oli monivaiheinen. Ensin järvimalmin annettiin kuivua rannalla ja sitä kuivatettiin vielä lisää avotulen avulla (pasutus). Tämän jälkeen sitä kuumennettiin uunissa, johon oli ladottu vuorotellen malmia ja hiiltä. Riittävä lämpötila saatiin aikaan, kun uuniin painettiin ilmaa palkeilla. Hiili lämmitti hehkullaan malmin ja samalla tapahtui pelkistymisprosessi.
Hiiltä painavampi materiaali painui hiilikerrosten läpi uunin pohjalle ja muodosti kiinteän rautasienen, joka ei vielä ollut puhdasta rautaa. Osa sivukivestä ja raudan yhdisteistä tuli uunista kuonana ulos, mutta rautasienessä oli vielä paljon epäpuhtauksia. Seuraavaksi rautasienelle tehtiin puhdistustaonta, jossa hiekka rapisi irti rautasienestä. Vähitellen saatiin esiin itse rauta ja varsinainen tuotteeseen tähtäävä taonta voitiin aloittaa.
Kestäviä esineitä ja varhaista teollisuutta
Saadun raudan määrä oli hyvin pieni verrattuna syntyneeseen kuonamäärään. Raudanvalmistuspaikat löytyvätkin usein juuri kuonan perusteella. Raudanvalmistustaito omaksuttiin maan eri osissa suunnilleen samanaikaisesti, vaikka oppi luultavasti saatiin eri tahoilta.
Esihistoriallisen ajan raudan sulatusuunissa rauta ei saavuttanut sulamispistettään. Sulatukseen pystyttiin vasta masuuneissa, joiden palkeita käytettiin vesivoimalla. Koska rauta ei missään vaiheessa sulanut, siihen ei sitoutunut juuri lainkaan hiiltä. Hiilen puutteen takia takominen oli kohtalaisen helppoa, mutta esineisiin ei saatu kestäviä teriä. Vanhimpia raudanpelkistysuuneja on löydetty mm. Kajaanista, Kemijärveltä, Luusualta, Rovaniemeltä ja Mikkelistä.
Rautaiset teräaseet valmistettiin takomalla erilaatuisia rautakappaleita yhteen.
Rauta ei ollut rautakaudella suosittu korumateriaali, mutta sitä käytettiin erilaisiin kiinnikkeisiin kuten solkiin ja neuloihin, jotka samalla koristivat vaatetta. Rauta voitiin päällystää pronssilla tai esineen pintaa koristeltiin hopealla tai kullalla.
Keskiajalla Suomeen myös tuotiin harkkoina rautaa. Suomessa ensimmäinen rautakaivos avattiin 1530-luvulla Lohjan Ojamoon ja rautaruukkeja alettiin perustaa Uudenmaan pienten jokien varsille 1600-luvulla (esim. Fiskars). 1850-luvulle saakka rautaruukit edustivat Suomen tehdasmaista metalliteollisuutta. Raaka-aineena käytettiin järvi- tai suomalmia. Vaikka kotimainen raudantuotanto on ollut vähäistä, on rautatehtaiden yhteyteen perustettu jatkojalostusteollisuus ollut merkittävää.