Kuva: Ilarius
Suomeen asutus on tullut tiettävästi kivikauden alkupuolella, pian tätä edeltävän jääkauden jälkeen. Aikaa ennen 1100/1200-lukua pidetään Suomessa esihistoriallisena aikana.
Vanhimmat merkit ihmisen liikkumisesta Suomessa jääkauden jälkeen ovat yli 10 000 vuoden takaa muun muassa Lahden-Orimattilan alueella, Karjalan kannaksella sekä Imatran ja Joutsenon alueella. Ensimmäiset asukkaat ovat saapuneet tänne jään vetäydyttyä idästä ja etelästä, jolloin asutus on muodostunut ympärivuotiseksi.
Yksinkertaisia välineitä ja materiaaleja
Asukkaat alkoivat viljellä maata ja muodostaa pysyviä asuinyhteisöjä. Ihminen oppi hyödyntämään kiven ominaisuuksia esimerkiksi työkaluissa ja aseissa, ja niinpä tätä ajanjaksoa sanotaan kivikaudeksi (noin 8000-1500 eaa). Tällöin kivi muodostui tärkeäksi aseiden ja työkalujen materiaaliksi. Kiven lisäksi käytettiin myös muita luonnosta saatavia aineita, kuten savea, eläimistä saatavia materiaaleja (luuta, sarvea, nahkaa, jänteitä) ja kasveista saatavia materiaaleja (puuta, puun kuorta) on käytetty. Aikaisempaa vakiintuneempi elämä johti useisiin taitoihin, joiden katsomme nykyään liittyvän kemiaan.
Suomessa saviastioiden valmistustaito opittiin noin 7000 vuotta sitten. Aluksi valmistettiin paljon suurikokoisia, pyöreä- tai suippopohjaisia saviastioita, joita koristivat kampaleima- ja kuoppakoristeinen keramiikka. Saviastioiden raaka-aineet hankittiin todennäköisesti asuinpaikkojen läheisyydestä. Astioiden valmistukseen käytettiin saven lisäksi polttokestävyyttä parantavaa ainetta sideaineena, kuten hiekkaa, kvartsi- tai maasälpämurskaa, asbestia, palanutta luuta, kalkkikivirouhetta tai orgaanisia sekoitteita. Ainesten laatu ja määrä vaihtelivat eri kulttuurivaiheissa.
Orgaanista ainetta olevat esineet tai esineiden osat, kuten kalastusvälineet, eivät Suomessa säily kovin hyvin. Siksi löydetyt kivikautiset esineet ovat yleensä kivestä tai savesta tehtyjä. Poikkeusoloissa saattavat kuitenkin myös orgaaniset materiaalit säilyä esimerkiksi palaneena, vedessä tai suossa.
Tuli auttoi ihmisiä astioiden valmistuksessa
Monet vanhat kemianteknologiat ovat perustuneet tulen hyödyntämiseen. Valmistustekniikka on voitu päätellä asuinpaikoilta löytyneistä särkyneistä kappaleista. Astiat tehtiin liittämällä 4-6 cm leveitä savivöitä päällekkäin. Vyön alareunassa oleva uurre sijoitettiin aina edellisen vyön ohennetun reunan päälle ja liitoskohta tasoitettiin. Koristelu tehtiin ennen saven kuivumista. Valmiit kuivatetut astiat poltettiin noin 400 asteessa kuoppaliedessä tai avotulella. Astioiden koristeleminen tehtiin leimapainanteiden ja kuoppien avulla tai maalaamalla astia punamullasta tai noesta tehdyillä väreillä. Väriaineet saatiin pääosin kasveista ja eläimistä. Rikkoutuneita astioita korjattiin koivutervaliimalla tai poraamalla halkeaman molemmille puolille reiät ja liittämällä osat jänteellä yhteen. Astioita on voitu käyttää ruuanvalmistuksessa keittämiseen ja hauduttamiseen tulella. Isoimmat ruukut ovat todennäköisesti toimineet ruokavarastoina.
Myös asbestia rouhittiin keramiikan sekoiteaineeksi ja sen kuituja opittiin kivikaudella hyödyntämään. Niiden avulla astioista saatiin ohutseinäisiä ja kevyitä, mutta silti kestäviä. Pitkät asbestikuidut haittasivat kuitenkin astioiden koristelua ja se väistyi hiljalleen käytännöllisyyden tieltä.
Esineet viimeisteltiin yleensä hiomalla. Hioimet olivat pääasiassa hiekkakiveä. Suurimmat esineet hiottiin usein hankaamalla niitä kivilaakaan, jossa apuna käytettiin hiekkaa ja vettä. Lohjennut terä voitiin korjata hiomalla ja teroittamalla uudelleen. Pii-, kvartsi- ja kvartsiittiesineitä ei hiottu vaan ne muotoiltiin nyrhimällä.