Polymeerikemia on nuori tieteenala, joka sai alkunsa ennen toista maailmansotaa. Ensimmäiset polymerointikokeilut suoritettiin 1920- ja 1930-luvuilla. Toisen maailmansodan aikana ja jälkeen polymeroinnin avulla tehtävä muovituotanto lähti kasvuun. Synteettisten polymeerien yleisin käyttökohde on muovit.
Vähitellen tutkimus levisi myös yliopistoihin ympäri maailmaa. Suomessa ensimmäinen polymeerikemian professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon vuonna 1967. Polymeeri sanana oli tuolloin huonosti tunnettu, joten laboratorio aloitti toimintansa Puun ja muovien kemian laitoksena.
Helsingin yliopiston tutkimuskohteina ovat olleet mm. synteettisten polymeerien fysikaaliset ominaisuudet ja polymeeristen materiaalien syntetisointi yleisesti, sekä puun komponenttien, pääasiassa ligniinin, modifioiminen. 1990-luvulle tultaessa keskityttiin modernien polymeerisynteesien hallitsemiseen, esimerkiksi erikoispolymeereihin, joilla on ennalta määrätyt ominaisuudet.
Nykyään polymeerikemia on paljon muutakin kuin muovien valmistus, vaikkakin 3D tulostus on viimeisimpiä trendejä. Esimerkiksi polymeerejä käytetään lääkeaineiden ja geenien kuljetukseen, sekä materiaaleja käytetään edistyksellisiin elektroniikan alan sovelluksiin.